Hintarvien ehdoissa voi määritellä tuotteen/palvelun/tapahtuman hinnoittelun tapahtuma-ajankohdan mukaan, mutta ei ostotapahtuman ajankohdan mukaan. Tällaisen ehdon lisääminen antaisi kauppiaille helpon mahdollisuuden tarjota asiakkaille esim. ennakkovaraajan etua, eli asiakas saa ostettua tuotteen/palvelun edullisemmalla hinnalla, kun tekee ostoksen/varauksen tiettyyn päivämäärään mennessä / tietyn kuukauden aikana. Näin ei tarvitsisi pelata alennuskoodeilla, mikä helpottaa paitsi kauppiaiden työtä olisi huomattavasti helpompaa, miellyttävämpää ja houkuttelevampaa myös asiakkaille. Ominaisuus toisi kauppiaille helpon mahdollisuuden tehdä lisämyyntiä ja saada esim. tapahtuman/aktiviteetin täyteen mahdollisimman ajoissa ennen tapahtuma-ajankohtaa, jolloin kauppiaat voivat keskittyä tulevan suunnitteluun.
Vastaavasti samalla logiikalla voisi olla ehto, jossa hintarivi tulee voimaan kun varauksen hetkeen on vain vähän aikaa. Esim 7 vrk ennen varauksen alkua halvempi hinta.