Johkua kehitetään kauppialta tulevien ideoiden ja kehitysaihioiden perusteella.
Kaikki ideat ovat tärkeitä Johkun kehityksessä. Osa ideoista etenee suoraan, toiset odottelevat oikeaa hetkeä. Ja vaikka yksittäinen idea ei etenisi tai se ei olisi toteutettavissa, vaikuttaa se kuitenkin konseptisuunnittelun ja devauksen päätöksenteossa.
Ensimmäisessä vaiheessa ideoille tehdään ennakkotarkastelu, jossa katsotaan idean sisältö ja osuvuus Johkun konseptiin ja strategiaan. Epäselville ideoille haetaan täsmennyksiä. Selkeästi kuvatut ja konseptiin soveltuvat aihiot etenevät evaluointiin.
Ei toteutettavissa olevat aihiot siirtyvät automaattisesti arkistoon, josta ne voidaan tarvittaessa nostaa takaisin tarkasteluun maailman muuttuessa.
Tuotekuvat ovat tehokas tapa tuoda tuotteen/palvelun ominaisuuksia ja yksityiskohtia esiin asiakkaalle, mutta varsinkin mobiilinäkymässä fonttikoko...
Mahdollisuus kopioda olemassa oleva lomake ja muokata siitä uusi. Olisi tarpeen jos on useita samankaltaisia lomakkeita, mutta myös eroavaisuuksia.
yksinkertaisimmillaan toteutus voisi olla, että johonkin voisi syöttää listan koodeista joita johku sitten sitä mukaa jakelisi ja poistaisi...
Toimiva paikkakartta esim. caravan-alue, vierasvenesatama, messupaikat jne. Tyylikäs visuaalinen paikkakartta, josta pääsee suoraan ostamisen...
Toimitusehdot ovat myyntiä varten tarpeen ja esim MobilePay-hakemusta ei voida hyväksyä ilman päivitettyjä toimitusehtoja. Lisätään...
Olisi tarvetta saada esim oppaille kootusti listaus tietyn ajankohdan varauksista, mutta niissä pitäisi nähdä myös mahdolliset lisätiedot...
Voisiko maksulinkin voimassaolopäivän kommunikoida asiakkaalle automaattisesti esim tagilla tai vastaavalla. Nyt se täytyy manuaalisesti kertoa...
Johkusta tieto tuotteesta ja arvonlisäverosta Paytrailin raportille, jotta kirjanpitäjän työ helpottuu.
Tilauksen tietosivu on hieno ja toimii hyvin esim b to b myynnissä, jossa lähdetään tarjouksia tms. Olisi hyvä, jos tähän tilaukselle voisi...
Laskujen lähettäminen Johkun kautta on hankalaa. Joskus asiakkaiden kanssa sovitaan poikkeavista eräpäivistä tai osamaksuista, jolloin...
Sekä majoitustilasto- että varausraportit käsittelevät tuotteiden varauksia. Tällöin voi käyttöasteen hahmottamisesta tulla haastavaa mikäli...